Fuksit

Moikka Fuksit!

 

Ja tervetuloa Lappeenrantaan opiskelemaan Ympäristötekniikkaa!

Mun nimi on Hanna ja toimin teidän fuksivastaavana koko ensimmäisen lukuvuoden. Oon ite toisen vuoden ymteläinen eli ympäristötekniikan opiskelija. Mun tehtävänä on tutustuttaa teidät teekkarikulttuuriin ja olla teille avuksi aina kun tarvitsette. Minulta saa ja kannattaa tulla kysymään kaikkea mikä mietityttää niin opiskeluun kuin arkeen liittyvää, lupaan auttaa parhaani mukaan.

Tapaatte mut ja tuutorit heti fuksiviikkojen ekana päivänä ja me pidetään huolta siitä, että te viihdytte. Voin nyt jo sanoa, että teidän fuksiviikoista tulee huikeat! Luvassa on paljon yhteistä tekemistä ja joka päivälle jotakin hauskaa.
Ottakaa siis mukaan reippaasti iloista mieltä ja ennakkoluulotonta asennetta, niin varmistatte fuksiviikoistanne ikimuistoisen kokemuksen. Hyvän fiiliksen lisäksi jo fuksiviikkoja varten kantsii pakata mukaan myös yo-lakki, uikkarit ja ehkäpä jotain bilevaatetta, niille saattaa olla käyttöä.

Elokuun vikalla viikolla alkavat fuksiviikot kestävät siis kaksi viikkoa ja niiden aikana on paljon erilaista ohjelmaa ja aktiviteettiä. Fuksiviikkojen tarkoitus onkin ryhmäyttää uudet opiskelijat ja saada teidät tuntemaan olonne viihtyisäksi ja tervetulleiksi. Ekalla viikolla tutustutaan yhdessä yliopistoon ja puuhaillaan meidän oman killan sekä muidenkin LUT:in fuksien kanssa. Fuksiviikot ovat loistava mahdollisuus tutustua oman alan opiskelijoihin, myös vanhempiin tieteenharjoittajiin sekä tietysti poikkitieteellisesti muidenkin alojen edustajiin.

Toisella fuksiviikolla alkaa sitten myös opiskelu, kun ensimmäiset kurssit starttaavat. Sitä ennen opastamme teitä kaikissa yliopiston sähköisissä järjestelmissä, kuten kurssi-ilmoittautumisessa. Ensimmäisten viikkojen aikana asiaa tulee olemaan paljon, lisäksi tapaatte monia uusia ihmisiä ja tutustutte uuteen ympäristöön, mutta kaikesta kyllä selviää! Minä ja koko meidän huikee tuutorporukka odotetaan innolla teidän saapumista lappeen rannoille.

PS. Fukseille on Facebookissa oma Facebook-ryhmä, jonne kannattaa ehdottomasti käydä liittymässä! 

Ryhmään pääset  Tästä tai kirjoittamalla Facebookin hakukenttään ”Pelletin Fuksit 2018” ja painamalla ”liity ryhmään” painiketta!

Pian nähdään!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Iloisin terveisin, Hanna Lento
Fuksivastaava 2018-19